Simppu on kotoisin Porvoonjoelta, eikä sitä ole aikaisemmin testattu meriolosuhteissa. Päätimme lähteä testiajolle sellaisissa olosuhteissa, joissa vielä juuri ja juuri kannattaa lähteä. Vaikka keli oli aurinkoinen, oli tuuli normaalia kylmempi heinäkuun keleihin. Tuuli oli luoteesta 8 m/s, mutta ei juurikaan puuskainen. Kokka kohti Outooria siis! Sisälahdella aallokkoa ei vielä ollut, mutta päästyämme aallonmurtajalle nousi pieni terävä aallokko. Kallon kohdalla on usein verkkoja, jotka tosin merkitty hyvin mustavalkoisilla lipuilla.Tällä kertaa niitä oli vain pari kappaletta ja kiersimme ne helposti.
Matka sujui hyvin myötätuuleen ja myötäaallokkoon. Jostain Yyterin suunnalta singahti kantosiipipurjelauta editsemme kohti merta. Se näytti aivan epätodelliselta ja vauhti oli todella hurja. Valitsimme ajaa Outooriin meren puolelta. Outoorin eteläpäädyssä on muutama kivikko, mutta ne on oikein hyvin merkittynä merikarttaan. Me käytimme tällä kertaa Skippoa. Outoorin satamaan tullessa on laivaväylä merkittynä selkeästi. Myös paikan ainoa pintakivi on havainnollisesti merkitty - vanhalla polkupyörällä. Sitä ei todellakaan voi olla huomaamatta! Väylä on hieman mutkitteleva, mutta syystä. Lahti on matala. Moottori tuntui hidastuvan mitä lähemmäs pääsimme laituria: potkuriin tuntui tarttuneen levää. Levä tosin irtosi kun vedimme pienen pätkän pakilla. Laiturissa oli tilaa ja saimme veneen helposti kiinnitettyä. Matka-ajaksi kertyi 1,5 tuntia.
Outoori
Outoorissa on mukavan suojaisa grillausalue penkkeineen ja jopa kelluva vapaatehtoisvoimin toimiva sauna! Tällä kertaa emme ottaneet mukaan klapeja ja löylyvettä, jotka kannattaa olla mukana jos saunaan mielii. Grilli oli vielä kuumana, mutta päätimme kävellä viereiselle Santakarille nauttimaan pasta-ateriaa oman pakin kanssa. Juomat olimme pakanneet kylmälaukkuun. Santakariin pääsimme kävellen ohuen kannaksen yli kuivin jaloin ja korkea heinikko antoi suojaa tuulelta. Santakari on muutenkin suojaisa jos haluaa vaikkapa yöpyä teltalla. Vaikka sinilevää tähän aikaan heinäkuuta tavataan runsaastikin paikoittain, oli lahden vesi aivan kirkasta. Siellä pikkukalat syöksähtelivät levien lomitse ja väistelivät tiiroja. Nähtiinpä joku pieni haukkakin, jota tiirat ajoivat takaa. Lajitunnistus ei tosin onnistunut haukan kiitäessä niin nopeasti pakoon äkäisiä merilintuja.
Lopulta emme viettäneet saaressa kauaa, koska paluumatkalla olisi vastatuuli, jonka vaikutusta emme vielä voineet tietää. Hyödynsimme toki rannan siistiä puuceetä. Jotta välttyisimme mahdollisimman paljon vasta-aallokolta, valitsimme paluureitiksi kiertää Kallioluodon kautta. Kallioluodon pohjoispäädyssä on iso matalikko, mutta se ei ole reitillä kun suuntaa takaisin Reposaareen. Saaren suojista päästyämme alkoikin sitten röykytys, joka vastasi lähes kokemusta Linnanmäen laitteesta! Huomasimme, että toisen meistä on pakko siirtyä keulille, jotta pääsemme yhtään etenemään. Tämä ei varmasti olisi ollut ongelma jos veneessä olisi ollut enemmän painoa keulalaatikossa. Merkittäköön tämä muistiin. Onneksi vaatetta oli päällä tarpeeksi ja pelastusliivit lämmittivät mukavasti. Ryskytyksestä huolimatta veneeseen ei tullut pisaraakaan vettä kannelle. Vauhti oli tosin yhtä hidasta kuin poljettavalla kajakilla vastaavanlaisessa aallokossa. Optimistijollat näyttivät kiitävän vinhaa vauhtia ohitsemme. Kun normaalisti suuntaisimme kohti aallonmurtajan Bonusta, piti nyt suunta ottaa enemmän kohti Tahkoluotoa aaltojen vääntäessä kurssia. Laiturissa olimme pari tuntia myöhemmmin ja naamat punaisina aurinkorasvasta ja hatusta huolimatta.
Summa summarum. Simppu selvisi oikein mainiosti vaikka vauhti jäikin kovin hitaaksi. Kovemmalla tuulella tai aallokolla jäisimme suosiolla sisävesille odottamaan leppoisampia kelejä.
